lauantai 20. heinäkuuta 2013

Heinäkuuta

Kesä menee vauhdilla eteenpäin enkä ole saanut edes muuttoa aloitetuksi... Jotenkin se inspis on täysin nollassa. Enkä käsitöitäkään ole edes ajatellut. Hö.

Tuomarointeja on ollut jo kaksi ja kaksi olisi vielä tuloillaan. Hauskaa on ollut, ja piristystä arkeen.

Onhan tässä jotain ollut, ystävän mukana spanielien taipumuskokeessa ja sitä ennen siihen treenausta. Valitettavasti vain ei koiruus taipunut - tällä kertaa. Joten treenaus jatkukoon.

Ai niin, heinäkuun alku meni chessietreffeillä Tammelan Mustialassa. Siellä oli vallan rattoisaa ja opettavaista.
Totuttuun tapaan telttaillen
illalla klo23 aikaan
aika hyvin saa kuvattua kännykällä hämärässä
toista ilettää kuvattavaksi joutuminen

Mustialan puistomaisemaa
Chessietreffien jälkeen syttyi taas kipinä NOME-treenailuun, ja ollaankin omalla porukalla käyty suht säännöllisesti treenaamassa. Välillä menee hyvin, välillä ei niinkään. ( Nome-kuvat: Janne Lauhkonen )

Välillä keskustellaan kuinka damia käsitellään

onnistumisiakin :)
 Ensi viikolla on sitten vuorossa MEJÄ-koe ja Kotkan Meripäivät. Niistä sitten lisempää myöhemmin.

maanantai 1. heinäkuuta 2013

Ylituomaripätevyys

No niin, mulle on sitten myönnetty Metsästyskoirien jäljestämiskokeen ylituomarin pätevyys 28.6.2013. Ensimmäinen tuomarointi onkin jo sitten ensi sunnuntaina :)

Tuli juhlistettua pätevöitymistä ( no okei, matka sattuvasti aikaisemmin varattu ) Tallinnan reissulla. Tuli vähän shoppailtua ja käytyä syömässä Olde Hansassa.

Olde Hansa

Katariinan Käytävä
Katolinen kirkko

Katolisen kirkon pihaa
Ja lankaakin tietysti tuli yksi vyyhti ostettua, kuinkas muuten... Pistän kuvan sitten kun alan tekemään siitä jotain.

Mejäkämmekkäät

Nyt on kädenlämmittimet valmiit tulevaa mejäkautta varten. Mitäpä muuta... Influenssa jyllää meidän perheessä, 4/5 on tällä hetkellä sairaa...