sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Käsityöristeilyllä

Torstaina tuli sitten lähdettyä käsityöristeilylle kaverin ja 700 muun kanssa. kyllä oli konferenssitilat pullollaan ihmisiä :) Ja hauskaa oli.
asiaankuuluva ristelynavaus
Arne ja Carlos hauskuttamassa jutuillaan

Tuli käytyä syksyisen aurinkoisessa Tukholmassa, pitäähän nyt NKssa aina käydä ( ok... ehdittiin stadiumiin ja käytiin kahvilla, ja sitten kiireellä takasin metrolla satamaan, että ehtii kuuntelemaan esityksiä ). Tuli shoppailtua jonnin verran, pääsääntöisesti muksuille. Ensi vuonna ehdottomasti uudestaan :)

Kotimatkalla poikettiin Vanhassa Porvoossa kahvilla.



Syyskuun viimeisiä mennään

Taas on mennyt aika kuin siivillä, eikä tahdo edes riittää. Arki on pyörinyt muuton ja töihinpaluun parissa. Pikkupojan hoito on alkanut mukavasti, viihtyy siellä hyvin. työtkin on... No, yhä menee samalla rutiinilla, kyllä vaan hommat löytyy kolmenkin vuoden jälkeen melko lailla lihasmuistista.





Viime viikonloppuna olin talkoilemassa SM-mejässä Korpilahden Surkeenjärvellä. Hauskaa oli, vaikka keli olikin paikannimen veroinen, satoi aika lailla. Kotiin ajelin sitten totuttuun tapaan eri reittiä kuin muut, mä kun en välitä noista pääteistä. Ja tästä reissusta muutama kuva...
Tientukot
ei sentään ihan koko aikaa satanut
Finaalin passipaikka

Otoksia kotimatkalta
matkalla kohti Jämsänkoskea

PV Jämsä, ex-Hailikari


Mejäkämmekkäät

Nyt on kädenlämmittimet valmiit tulevaa mejäkautta varten. Mitäpä muuta... Influenssa jyllää meidän perheessä, 4/5 on tällä hetkellä sairaa...