keskiviikko 29. elokuuta 2012

Mitäs sit...

Kauden viimeinen MEJÄ-koe on sitten pulkassa. Ja niinkin uskomaton tapahtui, että Huli sai kuin saikin sen viimeisen VOI1 ja nyt tuo meidän muotovaliopelle on sitten vahvistusta vaille FI JVA. Etukäteen kuvittelin että alan kyynelehtimään onnesta tms. mutta olotila on - lähinnä typertyneen tyhjä.

Toisaalta, Huli on koko kauden osoittanut huomattavaa parantumista jäljellä, jossain  vaiheessa alkoi tuntuakin siltä ettei tämä olekaan ihan mahdoton haave.

Mutta mitäs nyt sitten? Jatkan toki MEJÄssä mutta kokeisiin osallistuminen ei välttämättä ole enää niin aktiivista, omat kokeet jos käy ja mestaruudet. ( No jos pisteitä alkaa kertymään enemmänkin niin olishan se hienoa joskus päästä starttaamaan piirimestaruuskisoissa - mikä nyt vielä on aika toivoton haave, mutta katsellaan  ).

Kuva tulee joskus kun saadaan koiraa kuvailtua asianmukaisin rekviisiitoin :) Ja arvostelu löytyy pikapuoliin omalta sivultaan.

sunnuntai 19. elokuuta 2012

Remontti etenee

Uuden pesuhuoneen ( ulko- )seinät. Kuva otettu ovelta joka näkyy aikaisemman kirjoituksen kuvassa

Kuva pressun takaa. sauna odottaa pintoja
Laattojen tilailua ja hakua, maksujen maksamista. Siinäpä se mun homma on. Myöhemmin sitten osallistun enemmän, koristelupuoleen. Sablonit ostettu :)

tiistai 14. elokuuta 2012

Kuvia eräältä päivältä

Sisko ja sen veli mustikkametsällä
Pieni marjanpoimija
...vähän isompi "marjanpoimija"...
tuli niitä marjoja kotiinkin asti, tässä kera vaniljarahkan, ja hyvää oli

tiistai 7. elokuuta 2012

Kiirettä pitää...

Mies joutui lähtemään työmatkalle koko kuukaudeksi kesken remontin. No kyllä tämä tästä, onneksi remontti ei ole täällä meidän nykyisessä kodissa. Eli suunnitelmissa on muuttaa hieman isompaan asuntoon tässä vielä tämän vuoden puolella. Tällä hetkellä toisessa osoitteessa on räjäytetty sauna ja kylpyhuone atomeiksi. Mun työnä on pääsääntöisesti toimia ostajana ja remontin "taiteellisena johtajana"
Kuten kuvasta näkyy, aika vaiheessa ollaan :)

Jotta ei aika kävisi pitkäksi, tässä olisi vielä yksi mejäkoe järjestettävä, onneksi olen vain maastomestari.

Ja lapsetkin pitäisi viedä keräämään mustikoita... huhhuh

perjantai 3. elokuuta 2012

Hiljainen heinäkuu

Hiljaiseloa ollaan pidetty. No kuun alussa oli chessiemestaruus, joka meni penkin alle, keskeytin kun ei todellakaan tullut mitään. Ja sen jälkeen Huli sai antibioottikuurin ja kortisonipiikin laaja-alaiseen ihotulehdukseen, joka teki koirasta lähes kaljun. Syytä ei tarkkaan tiedetä, mutta useampi koira on sairastunut tänä kesänä ja yhteinen tekijä on uinti. Joten ei uintia, ei kokeita.

Nyt elokuussa päästiin taas tositoimiin ja oltiinkin Kymenlaakson mäykkyjen mejäkokeessa Valkealassa eilen. Maasto oli kuumaa ja kuivaa, mä sain opastettavaksi ensimmäisen jäljen. Ja arpaonni "suosi" ja vedin meille sitten viimeisen jäljen. Päivä kului, autoin sihteeriä kirjoitushommissa ja odoteltiin omaa vuoroa. Ja vihdoinviimein päästiin jäljelle, joka oli 28,5h vanha. Ja varsinkin ohjaajan ( ja vähän tutun tuomarinkin ) yllätykseksi, Huli meni paremmin kuin koskaan, tuloksena VOI1 ja 43p.!

Enää tarvisi yhden VOI1 valioitumiseen, saas nähdä kuinka kauan sitä jahdataan. Mutta on mulla ihana koira
Arvostetun kirjoitan tuonne omalle sivulleen jossain vaiheessa.

Mejäkämmekkäät

Nyt on kädenlämmittimet valmiit tulevaa mejäkautta varten. Mitäpä muuta... Influenssa jyllää meidän perheessä, 4/5 on tällä hetkellä sairaa...